hänen ikänsä on hyvin korkea, se ulottuu mäntyjen latvoihin asti,
on hämmentävää seistä hänen vieressään kun hän on pelkkää ikää

 

täällä ei ole helposti avautuvia tarinoita,
on hiljaisuus vain, joka kukkii
he pölyttävät täällä nimensä
niin kuin mehiläiset astuvat näihin pyhiin huoneisiin

ja siinä pilvenpiirtäjässä he eivät saaneet unta,
he ajattelivat kaikkia niitä jotka olivat pudonneet

rappusilla he painavat päänsä alas
syntyy vaikutelma jäämisestä mutta siitä ei ole kyse

kanarialinnut heidän parvekkeillaan,
voisin pysähtyä tähän, kuunnella niitä,
hengittää tätä vierasta trooppista yötä
olohuoneet valaistut,

valaistun

hänen unensa oli ohutta, toisinaan sen puhkaisi joku majakka tai torni toisesta todellisuudesta

mutta vapaus, kellä sellaista täällä on enää,
vuoret aitaavat meidät sisäpuolelle, vääjäämättä sisäpuolelle

sä lähdit luotain pois,
avaruuteen

osaamme kyllä synnyttää kieltä joka ei ole heidän,
nämä kylkiluut ovat kuin kirjaimia hän sanoo

tämä oli vain yksi päivä peter höegin elämästä ja silti te jo ihailette häntä,
hänen tanssijan vartaloaan, olettehan te nähneet hänet