Isälleni

Tänään en haluaisi antaa
hänelle ruusuja, orkideaa,
neilikoita, en täytekakkua,
vaan hiekkarannan, missä hän
lapsena keräili kaikkea meren
tuomaa, simpukan kohinaa,
rapujen saksia, sodanaikaisia hylsyjä,
uimahuoneista kuului puheensorinaa,
ostaisin hänelle matkalipun kaikkiin
niihin laivoihin, joita hän tähysi satamassa
pikkupojan kaukokaipuisin silmin,
kunnes ne katosivat tavoittamattomiin,
horisontin taakse.

(Julkaistu Sunnuntaisuomalaisessa isänpäivänä 10.11.2013)

Mainokset

Joulumuorin rakkaus

Jokin hänessä muistutti minua
kesyttömyydestä, susista, lumihuippuisista
vuorista, tuntureista, joiden yli kulkee
kirkas Arcturus, Karhunvartija, vaan karhua
ei näy, se nukkuu lumipeitteen alla, siellä
missä sadut alkavat, missä taivas kohtaa maan,
siellä hän sanoo: ainoastaan talvi on todellinen,
rakkauteen ei tarvita Etelänristiä, meriruohoa
hiuksissa, vain kirkas lumi, niin kirkas, että
se melkein puhkaisee silmät, nuo silmät,
joita kukaan taiteilija ei koskaan voisi
todenmukaisesti maalata, olisi pakko pidätellä
kaikkea sitä hehkua, hän sanoi ja siksi minä jäin.

(Julkaistu Sunnuntaisuomalaisessa 22.12.2013)

Pikku prinssi

Vielä hän tulee kaipaamaan yksinäistä tähteään,
avaruuden hiljaisuudessa, vielä hän tulee
kaipaamaan turhamaista ruusuaan,
sen terälehtien kahinaa,
avaruusromua, joka kolisten kiitää ohi.
Sieltä hän putosi tänne, tälle planeetalle,
suoraan otsikoihin, salamavalojen välkkeeseen.
Tuskin hän on ehtinyt avata silmiään,
kun kaikki maailman silmät
ovat jo nähneet hänet.

(Julkaistu Sunnuntaisuomalaisessa 28.7.2013)

Mummi

Keittiön läpi kulkee hitaasti kirjava lehmä
ja talot, ihmiset.
Puhuessaan hän kuorii perunat,
hänen hiuksensa hohtavat valkoisina
kuin lumi Himalajan huipuilla,
hän kuorii sipulin kuin aikakaudet,
Luhangan, sodan, Hästebysön saaren,
tämän vahakangasliinan päälle,
missä hopeatee höyryää kuin
hänen hengityksensä lapsena lähteellä:
jään läpi tuijotti hauki, veen koira,
Väinämöisen viisas kala, joka tiesi
miten vesikasvien tiheiköissä
on liikuttava, miten ankaria talvia
seuraa kevät aina, pimeyttä valo.
Kesä on vihreä kuin hauen kylki
kun se katoaa takaisin syvyyksiin,
paljaat sääreni katoavat pöytäliinan alle,
kesä kesältä lähemmäs lattiaa ne kasvavat
ja hänen tarinansa jatkuvat, rönsyilevät kuin
puutarhamansikat Nikkaroisten pellolla,
juoksuhämähäkit katoavat mansikanlehtien alle,
läheltä kuuluu lehmänkellon ääni,
niin läheltä ja sinun

(Isoäidin 90-vuotisjuhlissa 27.7.2013)

Rapu

Järvenpohjaa peittävät Näkin kengät,
se on heitellyt ne huolimattomasti
jaloistaan, juhlista palatessaan,
soutuveneen varjo heittyy yli
nukkuvan vedenhaltijan, yli ravun
joka peruuttaa hitaasti kaislikkoon:
on ravustuskausi ja syytä olla varuillaan
ettei päädy elävältä kattilaan kuin
keskiaikainen kuolemaantuomittu.
Mutta onneksi pian, ihan pian on syksy
ja lokakuun loppu: soutuveneet vedetään
rannoille ja kylmään, pimeään veteen
heijastuu Ravun ikioma tähdistö.

Harakka

Yöt alkavat jo pimetä, näkyä tähdet.
Lepakko lehahtaa liiterin nurkalta,
harakka, joka vain harvoin valvoo
vesisiipan aikaan – vaan tämä on
erikoisyö, tähtien yö, harakkajuhla,
Tanabata. Tämä on seitsemännen kuun
seitsemäs yö ja harakat tekevät sillan yli
Linnunradan, jotta rakastavaiset saisivat
jälleen kohdata toisensa. Tänä yönä kiinalaiset
ja japanilaiset katsovat kaukaisia valoja ja
kirjoittavat toiveensa muistiin: voi anna erään
tutun taikonautin tulla turvallisesti takaisin.
Tänä yönä harakka ylittää itsensä ja
ajattelee muutakin kuin vain kiiltäviä esineitä.

(Julkaistu Sunnuntaisuomalaisessa 7.7.2013)

Metsäkulttuuripäivät

Tässä puuntaimessa on metsän mahdollisuus:
oravat, vielä löytämättömät tammenterhot.
Jos voisi samaan aikaan olla yhtä joutilas
ja aikaansaava niin kuin metsä on:
jo sen pelkkä olemassaolo on suuri tehtävä.

(Julkaistu Sunnuntaisuomalaisessa 16.6.2013)

Kuikka

Kesämökin maali rapisee,
sauna koteloituu metsän sisään,
sukupolvet vaihtuvat, keinu siirtyy
toiselle puolen pihaa, kissa vaihtaa
väriä mustasta valkoiseen ja kirjavaksi
taas kuin kameleontti, vaan kuikka on
aina samanlainen liituraitapuvussaan,
kuin etsisi veteen uponnutta salkkuaan,
sen huuto yli järvenselän: se sukelteli
täällä jo silloin, kun viimeinen mammutti
oikaisi pihan poikki rantaan (siitä missä
keinu on nyt) ja upotti kärsänsä
alkukesän viileään veteen

(Julkaistu Sunnuntaisuomalaisessa 26.5.2013)

Kahlekuninkaan syntymäpäivä

Ehkä tänään kevät vihdoin murtautuu
talven kahleista kuin Harry Houdini,
joka päivälleen 139 vuotta sitten
selvitti lihan pakkopaidan, silmien lukot
ensimmäistä kertaa, eikä sitten
koskaan lakannutkaan avaamasta,
murtamasta, kiemurtelemasta
milloin mistäkin solmusta vapauteen,
sillä siinä, hän sanoo, on oikeastaan
kaiken ydin – ajatelkaa vaikka
rottaa joka jyrsii tiensä ruokakellarin
betoniseinästä läpi, krookusta, joka
puhkaisee jäisen maankuoren vankilan.

*Kahlekuningas Harry Houdini syntyi 24.3.1874

(Julkaistu Sunnuntaisuomalaisessa 24.3.)

Susi

Heidän kaupunkinsa laajenevat.
Heidän peltonsa levittäytyvät, heidän
kylänsä, poronsa, lehmänsä, lampaansa,
kissansa, koiransa, kultakalansa, rottansa,
torakkansa, tietokoneensa, juoksumattonsa,
asuntonsa, kesämökkinsä, autonsa, autotallinsa,
moottorikelkkansa, tiensä, parkkipaikkansa,
tehtaansa, golfkenttänsä, huvipuistonsa,
laskettelurinteensä, hakkuuaukeansa.
He lisääntyvät ja täyttävät maan:
metsät ja tunturit ja harjut ja vaarat ja
niityt ja saaret ja rannikot ja sisämaan
ja erämaan ja jokien rannat ja järvien ja –
ei täällä ole tilaa enää.

(Julkaistu Sunnuntaisuomalaisessa 3.3.)